Kuntayhtymän hallinto
KUNTAYHTYMÄ
Kuntayhtymän hallinto jakaantuu yhtymävaltuustoon, yhtymähallitukseen sekä kuntayhtymän konsernihallintoon.
Konsernihallintoon kuuluvat kuntayhtymän johtoryhmä, johtava rehtori ja hänen alaisuudessaan toimivat sisäisten ja ulkoisten konsernipalvelujen toimintayksiköt.
Sisäisiin konsernipalveluihin kuuluvat yhteiset talous-, hallintopalvelut ja tietohallintopalvelut. Ulkoisiin konsernipalveluihin kuuluvat oppisopimuskeskus ja maakunnan osaamisen kehittäminen.
Porvoon ammattiopisto, Edupoli ja Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus muodostavat kukin oman tulosalueensa.
Kuntayhtymän konsernihallintoa johtaa yhtymähallituksen alaisena toimiva johtava rehtori. Tulosalueiden esimiehinä toimivat rehtorit ja oppisopimusjohtaja.
Edupoli on kunnallinen liikelaitos, jonka toimialaan kuuluvien tehtävien hoitamista johtaa johtokunta yhtymähallituksen alaisuudessa. Edupolin johtokunta toimii kuntalain tarkoittamana lautakuntana.
Kuntayhtymän toimistona toimii konsernipalvelujen toimintayksikkö.
YHTYMÄVALTUUSTO
Ylintä päätösvaltaa kuntayhtymässä käyttää yhtymävaltuusto. Kukin jäsenkunta valitsee omat edustajansa yhtymävaltuustoon.
Yhtymävaltuusto kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa.
Yhtymävaltuusto valitsee tarkastuslautakunnan sekä yhtymähallituksen.
Jäsenkunnat
Loviisa
Porvoo
Artjärvi
Askola
Lapinjärvi
Myrskylä
Pornainen
Pukkila
Sipoo
Yhtymävaltuuston jäsenet kaudella 2009-2012
Kunta |
Jäsen |
Varajäsen |
|
Artjärvi
|
Ari Anttila, puh. 040 5055 869
Anttilantie 412, 16260 Hietana
ari.anttila(at)phnet.fi
|
Raimo Autio, puh. 044 2714 250
Villirannantie 8, 16200 Artjärvi
autioraimo(at)luukku.com
|
|
Askola
|
Jouni Vilkki, puh 040 5256 504
Askolantie 7, 07500 Askola
jouni.vilkki(at)evl.fi
Seija Hämäläinen, puh.040 7270 720
Hänninmäentie 103, 07510 Vakkola
hamalainen.seija(at)pp.inet.fi
|
Erkki Pusula, 040 5450 996
Pusantie 123, 07680 Juornaankylä
erkki.pusula(at)pp.inet.fi
Reija-Riikka Stenbäck,
puh. 0500 437 742
Särkijärventie 269, 07590 Huuvari
reija-riikka.stenback(at)pp.inet.fi
|
Lapinjärvi
|
Teri Kainulainen, puh. 040 9124 439
Koulutie 17,07800 Lapinjärvi
teri.kainulainen(at)pp.inet.fi
|
Jouni Lamberg, puh. 0400 430 487
Kantatie 4 A 1, 07800 Lapinjärvi
joun.lamberg(at)jarvenpaa.f
|
|
Loviisa
|
Pekka Heikkilä, puheenjohtaja
puh. 050 3071 974
Talvitie 2, 07955 Tesjoki
pekka.heikkila(at)eltete.com
Jaakko Isotalo, II varapuheenjohtaja
puh. 0400 197 104
Riihimiehenkuja 4, 07920 Loviisa
jaakko.isotalo(at)sulo.fi
Marjo Vuokko, puh. 040 8288 882
Riikentie 276,
07700 Koskenkylän saha
marjo.vuokko(at)haaga-helia.
|
Ismo Kokko
Emännänkatu 4
07900 Loviisa
puh. 535581,t. 010 455 4730
050 3574873 ismo.kokko(at)fortum.com
Veikko Ekström, puh. 040 5857 825
Kuusikuja 4, 07750 Isnäs
veikko.ekstrom(at)pp.inet.fi
Timo Noroviita
|
Myrskylä
|
Marjut Helske, puh. 0405 802 779
Pussilantie 7, 07600 Myrskylä
marjut.helske(at)salpaus.fi
|
Mika Lindqvist,
p.050 5619 630
Paavolantie 46, 07600 Myrskylä
mika.lindqvist(at)keuda.fi
|
Pornainen
|
Tapani Lempinen, p. 0400 139 415
Isonniitynkuja 50, 07110 Hinthaara
tapani.lempinen(at)gmail.com
|
Pirjo Korpela, puh. 040 5704 351
Iso-Nikulantie 330,07190 Halkia
pirjo.korpela(at)evira.fi
|
|
Porvoo
|
Ulf Backman, I varapuheenjohtaja
puh. 040 5015 409
Näverkontsvägen 5, 06450 Borgå
ulf.backman(at)porvoo.fi
Erkki Nieminen, puh. 040 5654 672
Raatihuoneenkatu 4 C 32,
06100 Porvoo
erkki.nieminen(at)pp7.inet.fi
Kristel Pynnönen,
Stadshusgatan 19 B 2
06100 Borgå
puh. 040 5796 978
kristel.pynnonen(at)abo.fi
Juha-Pekka Siltala,
puh.050 4582 282
Kerkkoontie 261, 06530 Kerkkoo
juha-pekka.siltala(at)nesteoil.com
Riikka Nykänen,puh. 0400 889 494
Länsitie 4 F 49, 06400 Porvoo
riikka.nykanen(at)astukotiin.fi
|
Stig Bäcklund, puh.050 4638 795
Viikinkitie 5 F 33, 06150 Porvoo
stig.backlund(at)stigb.net
Markku Välimäki,
puh. 0400 486 212
Eristäjäntie 6, 06400 Porvoo
markku.valimaki7(at)luukku.com
Tea Svärd-Eriksson,
puh. 0400 852 277
Backgränds 6, 07110 Hindhår
tea.svard-eriksson(at)sipoo.fi
Juhani Pessala, puh. 050 3696 656
Skarpensintie 56 A, 06150 Porvoo
juhani.pessala(at)gmail.com
Mirja Suhonen, 040 5364 336
Purokatu 10-12E26, 06400 Porvoo
mirja suhonen(at)gmail.com
|
Pukkila
|
Elina Sihlman, puh. 040 8489 273
Hallitustie 6, 07560 Pukkila
elinasih(at)hotmail.com
|
Henrik Kennää, puh. 0400 640 088
Syvänojantie 229, 07560 Pukkila
henrik.kennaa(at)netti.fi
|
Sipoo
|
Juha Parkkonen,
puh. 0400 762 842
Keskustakuja 1 C 23,
01150 Söderkulla
juha.parkkonen(at)porvoo.fi
Helena Ahti-Hallberg,
puh. 0400 615 411
Myyraksen Mäntytie 2,
01400 Vantaa
helena.ahti(at)luukku.com
|
Sami Vironen, puh. 040 5192 168
Korsitie 2 A 2,
04130 Sipoo
sami.vironen(at)metalliliitto.fi
Markku Rintala, puh. 045 1314 196
Suursuonkuja 2 D 29,
04130 Sipoo
markku.rintalalle(at)gmail.com
|
YHTYMÄHALLITUS
Kuntayhtymää johtaa yhtymähallitus, joka vastaa kuntayhtymän talous- ja toimintasuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Yhtymähallituksen alaisuudessa toimivat johtokunta, yhteistyöryhmä ja kuntayhtymän johtava rehtori Markku Kantonen.
Yhtymähallituksen tehtävänä on huolehtia kuntayhtymän hallintotehtävistä sen mukaan kuin on säädetty kuntalaissa ja erityislaeissa tai määrätty perussopimuksessa taikka kuntayhtymän muussa säännössä.
Lisää tietoa yhtymähallituksen tehtävistä kuntayhtymän hallintosäännössä (pdf).
Jäsenet ja varajäset kaudella 2009 - 2012
Jäsen |
Kunta |
Varajäsen |
Kunta |
Antti Mattila, puheenjohtaja
Itäinen tie 4 B
06100 Porvoo
puh. 040 7312 385
antti.mattila(at)pp9.inet.fi
|
Porvoo |
Juha-Pekka Siltala
Kerkkoontie 261
06530 Kerkkoo
puh. 050 4582 282 juha-pekka.siltala(at)nesteoil.com
|
Porvoo |
|
Anna Hiltunen, varapuheenjohtaja
Paimentenkuja 5
07920 Loviisa
puh. 050 4620 084
anna.hiltu(at)sulo.fi
|
Loviisa |
Aki Virkki
Sarvisalontie 1050
07780 Härkäpää
0400 483 649
aki.virkki(at)lemcon.fi
|
Pernaja |
Rainer Busk
Wadenströminkuja 35
06100 Porvoo
puh. 0400 210 055
rainer.busk(at)sulo.fi
|
Porvoo |
Karl af Hällström
|
Porvoo |
Mervi Heljanko
Helkamäentie 7 B
07230 Monninkylä
mervi.heljanko(at)
muovi-heljanko.fi
|
Askola |
Asko Vilamaa
Petjärventie 226
07970 Ruotsinpyhtää
puh. 040 5546 503
asko.vilamaa(at)wila-
maa.inet.fi
|
Loviisa
|
Anna-Kaarina Kippola
Vanha Viipurintie 13
07955 Tesjoki
puh. 040 8361 872
ak.pola(at)sulo.fi
|
Loviisa
|
Leila Nurmilaakso
Hiihtäjänkuja 3 H
06100 Porvoo
0500 980 414 leila.nurmilaakso(at)gmail.com
|
Porvoo |
Keijo Koistinen
Kotimäentie 161
04150 Martinkylä
040 5683 392
|
Sipoo |
Ari Koivisto
Harjutie 3
07800 Lapinjärvi
aappakoivisto(at)gmail.com
|
Lapinjärvi |
|
Bodil Lund
Maneesinkatu 8
06100 Porvoo
050 3468 898
bodil.lund(at)porvoo.fi
|
Porvoo |
Anne Grönqvist
Vålaxvägen 884
07450 Vålax
puh. 040 5101 492
a.gronqvist(at)pp.inet.fi
|
Porvoo |
Tapio Patrakka
Kuskintie 41
06400 Porvoo
puh. 0400 717 269
tapio.patrakka(at)pp.inet.fi |
Porvoo |
Tarja Söderlund
Lukkarinmäentie 11A2
puh. 040 7606 994
tarja.soderlund(at)sipoo.fi
|
Sipoo |
Taisto Uutinen
Kantatie 1
07955 Tesjoki
puh. 040 5275 351
taisto.uutinen(at)luukku.com
|
Loviisa
|
Merja Grönberg
Kuusitie 16
07955 Tesjoki
puh. 040 5896 096
merja.gronberg(at)gmail.com
|
Loviisa
|
Kuntayhtymän tulosalueiden yhteiset asiat esittelee johtava rehtori tai hallintojohtaja. Tulosalueiden esimiehet esittelevät omaa tulosaluettaan koskevat asiat. Yhteistyöryhmän asiat esittelee yhteistyöryhmän sihteeri.
Yhtymähallituksen sihteerinä toimii kuntayhtymän hallintojohtaja.
KONSERNIHALLINTO
Kuntayhtymän konsernihallinnon tehtävänä on huolehtia kuntayhtymän toimintojen yhteensovittamisesta, kehittämisestä ja resurssien varmistamisesta.
Toimintojen yhteensovittamista varten kuntayhtymällä on johtoryhmä. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii johtava rehtori Markku Kantonen. Muut johtoryhmän jäsenet nimittää yhtymähallitus.
Kuntayhtymän johtoryhmä
Kuntayhtymän johtoryhmän tehtävänä on mm. vastata yhtymähallituksen valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä sekä raportoinnista, jotka koskevat talousarviota, tilinpäätöstä tai muutoin useampaa tulosaluetta. Lisäksi johtoryhmän tehtävänä on kehittää kuntayhtymän organisaatiota ja toimintaa, huolehtia henkilöstöasioita koskevien linjausten toimeenpanosta ja seurannasta sekä koko kuntayhtymää koskevien suunnitelmien valmistelu- ja ohjaustehtävistä. Johtoryhmä päättää myös kuntayhtymässä keskitetysti hoidettavista palveluista.
Jäsenet
| Markku Kantonen, puheenjohtaja |
| Pentti Suursalmi, varapuheenjohtaja |
| Maija Penttilä |
| Britt-Marie Kylmänen, henkilökunnan edustaja |
| Tarja Muurinen, henkilökunnan edustaja |
Kuntayhtymän yhteistyöryhmä
Työnantajan edustajat
Antti Mattila
(varajäsen Anna Hiltunen) |
Pentti Suursalmi
(varajäsen Päivi Laalo-Hokkanen) |
Markku Kantonen
(varajäsen Kimmo Orava) |
Maija Penttilä
(varajäsen Päivi Karlsson) |
Amiston edustajat
Tuire Talander
(varajäsen -) |
Tarja Hämäläinen
(varajäsen -) |
Amisto Loviisan edustajat
Tuula Vaarimo
(varajäsen Kirsi Turtia) |
Edupolin edustajat
Anneli Seppänen
(varajäsen -) |
-
varajäsen Ari Rapo |
Lisää tietoa yhtymähallituksen, johtoryhmän sekä johtavan rehtorin tehtävistä kuntayhtymän hallintosäännössä (pdf).
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Yhtymäkokous valitsee tarkastuslautakunnan.
Tarkastuslautakunta valvoo ja seuraa kuntayhtymän taloutta ja hallintoa. Lautakunta valvoo myös, onko kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Jäsenet ja varajäsenet kaudella 2009 - 2012
Jäsen |
Kunta |
Varajäsen |
Kunta |
|
Marjut Helske, puheenjohtaja
puh. 0405 802 779
Pussilantie 7, 07600 Myrskylä
marjut.helske(at)salpaus.fi
|
Myrskylä |
Lasse Virén
Puh. 044 5149 100
Syväjärventie 191
07600 Myrskylä
lasse(at)viren.fi
|
Myrskylä |
Seija Hämäläinen, varapuheenjohtaja
puh. 040 7270 720
Hänninmäentie 103, 07510 Vakkola
hamalainen.seija(at)pp.inet.fi
|
Askola |
Toini Schroderus
|
Loviisa |
|
Anna Kajander
puh. 040-7296 816
Ilvesmäentie 25, 04240 Talma
anna.kajander(at)datagroup.fi
|
Sipoo |
Markku Rintala
Puh. 045 1314 196
Suursuonkuja 2 D 29
04130 Sipoo
markku.rintala(at)gmail.com
|
Sipoo |
|
Juhani Pessala
Puh. 050 3696 656
Skarpensintie 56 A, 06150 Porvoo
juhani.pessala(at)gmail.com
|
Porvoo |
Timo Hildén
Puh. 0400 569 844
Komppulantie 15
07560 Pukkila
timo.hilden(at)pp3.inet.fi
|
Pukkila |
Jari Vettenranta
|
Askola |
Saga Simelius-Nieminen
Puh. 050 4629 849
Piilotie 52
07530 Onkimaa
saga(at)piilon.net
|
Askola
|
Yhtymäkokous valitsi kuntayhtymän tilintarkastusyhteisöksi Oy Audiator Ab:n. Vastuunalaisena tilintarkastajana toimii Juhani Liski, JHTT.